Mä oon ruvennu huolestumaan mun hampaiden kiilteestä. :( Ne ei nyt vielä näytä kovin huonolta, vähän etuhampaiden alareunoista "kuultaa läpi", jos oikein tarkkaan katsoo.. Tuntuu myös, että hiukan on hampaiden pinta hioutunut ja tullut mattapintaisemmaksi. Huoh. Olin ihan hysteerinen yks päivä, kun rupesin ajattelemaan, että nyt joudun vielä johonkin kalliiseen hampaiden muovipinnoitukseen kohta.. Ehkä on onni, että sellainen edes nykyään on mahdollista tehdä!
Ei nää vielä pahalta näytä, mutta onhan se sanomattakin selvää, että 7 vuoden toistuva oksentelu kuluttaa hampaita. Mahahapothan on niille tosi stydia kamaa, jostain luin, että ph alle 2..
Välillä vituttaa, kun tuntuu että pilaa kaiken, vain siksi että elämä pyörii ruuan ympärillä.
Mulla oli mun paras kaveri ja entinen kämppis täällä kylässä viikonloppuna. Juteltiin ihan hirveästi mun syömishäiriöstä. Tää kaveri on sellainen, kenelle pystyn puhumaan ihan kaiken läpi, ja joka ymmärtää. Sillä on itelläänkin ollut joskus anorektista ja buliimista vaihetta elämässä. Puhuttiin tosi paljon siitä, miten kiellän iteäni syömästä ja kiellän esim. tiettyjä ruokia, ja olen ikuisella laihdutuskuurilla. Ja miten just pienestä sortumisesta pilaan kaiken, esim. liikaa sokeria maitorahkaan -> pettyminen itseensä -> läski olo-> ahmiminen.
Ja myös jostai nuoruusiän traumoista ja itsetunto-ongelmista, ja perheestä. Mä osaan itse meinaan kyllä analysoida tätä mun syömishäiriötä, ja sen syitä. Luulen, että esimerkiksi se, että en osaa pitää herkkuja kaapissa, johtuu siitä, että meitä on ollut 3 lasta. Kaikki ostetut keksit, jäätelöt yms herkut ja ihan tavallisetkin hyvät ruuat, on kadonneet kuin tuhka tuuleen nopeasti. Sitä on pitänyt syödä oma osansa heti ja pitää puolensa, tai muuten jää ilman. Mua oikeasti "kuumottaa" ja jopa ahdistaa, jos ostan vaikkapa keksipaketin. Pelkään ilmeisesti, että se katoaa johonkin ja en ehdi syödä sitä. (Pelkään ilmeisesti, että ruoka loppuu maailmasta kokonaan?)
Tähän mun bulimian alkamiseen ja jatkumiseen, ja muutenkin syömishäiriöiseen ajatteluun, johtaa monet menneisyyden asiat. Ja ne yhdessä tekee tästä tän mun joka päiväisen helvetin.
Tää mun kaveri ehdotti, että mitä jos pakonomaisen syömisen kontrolloinnin sijaan, alkaisin vaikka liikkua kuin hullu. Sen sijaan, että mietin jokaista suupalaa millin tarkkaan, alkaisin vaan liikkua niin pirusti, että mulla olis pakostakin hoikka olo. Kontrolloisin sitä liikuntaa vaikka ennemmin, mutta antaisin itseni syödä vapaasti, kun on nälkä.
Lisäksi tää kaveri neuvo, että mun kannattais syödä pienempiä annoksia, mutta useammin. Silleen, että olis kokoajan kevyt ja energinen olo, mutta syöminen ei olis milloinkaan kiellettyä. Ainoastaan isot annosmäärät.
Siis suurin ongelmahan tässä syömishäiriössä nimenomaan on se, kun yrittää laihduttaa KOKOAJAN ja vauhdilla, ja kieltää itseään syömästä.
Mulla esimerkiksi on oma ajatusmalli, mikä on päivälle hyvä määrä ruokaa. Se on tällainen: aamupala: "2 juttua" = 2 leipää/leipä+puuro/jogurtti+puuro/yms.. päivällinen: "1 juttu/ 2 juttua" = 1 isompi annos kunnon ruokaa / vaihtoehtoisesti "2 juttua" sääntö eli sama kuin aamupala, iltapala: "1 juttu" = hedelmä/leipä/puuro tms..
En tiedä tajusitteko tosta mitään, mutta idea on, että aamulla syödään vaikka leipä ja pikapuuro. Päivälliseksi kasa jauhelihakastiketta ja spagettia. Iltapalaksi omena. Tolla metodilla. Mähän en siis laske kaloreita, vaan määriä :D Koska olen todennut, että noilla määrillä, kalorit jää kuitenkin aina 800-1400 väliin lähes poikkeuksetta, söi mitä tahansa.
Ainut ongelmahan tossa on se, että iltaisin on niin nälkä, että melkeen itkettää. Jos ja kun sorrun ottamaan vaikka yhden leivän liikaa, mulle tulee "läski olo" (tää "läski olo" mistä aina puhun on mun oma määritelmä itsensä pettämiselle, tää on siis henkinen olotila, ei mitenkään liity kylläisyyden tunteeseen) ja siitä sitten alkaakin ahmiminen.
Bulimia yleensäkin on sitä, että kieltää itseään syömästä AINA ja joka päivä, syöminen ei ole koskaan sallittua. Kun repsahtaa, niin repsahtaa sitten kunnolla, kun on "jo pilannut kaiken muutenkin."
Sen jälkeen, kun mun kaveri lähti, mulla oli ihan fantastiset 2 päivää. Kävelin ympäriinsä, ravasin erikseen hakemassa tuotteita eri kaupoista, kävelin huvikseni kaupungilla, kävin juoksulenkillä kupittaan puiston ympäri (ja juoksin koko matkan!) ja eilen olin ihan hullulla spinningtunnilla. Ja siis, mä todellakin söin kuin normaali ihminen! Ostin kaupastakin kaikkea, mitä olen yleensä kieltänyt itseltäni. Nyt nautin ruuasta ja söin pienempiä annoksia, ja pidin vaan itteni aktiivisena kokoajan. Leikin itseasiassa, että olen tää mun hoikka kaverini. Närpin, söin hitaasti, pureskelin - nautin ruuasta pieninä määrinä. Leikin, että mä olen jo hoikka.
Hiton hyvä fiilis, voin kertoa. Ja toimi.Tänään piti mennä bodypumppiin aamulla, mut mun jalat oli niin kuolleet 2 päivän ympäriinsä lyllertämisestä, et skippasin :--D Mulla on ollut tähän asti aika tylsä päivä, mut levollinen. Innostuin äsken vähän syömään jauhelihakastiketta, leipää ja jopa jäätelöä. Mut en ahmimiskohtauksen mittakaavassa oikeastaan. Mulla on nyt täysi olo, mut en jotenkaan jaksa kokea huonoa omatuntoa? Ihmeellistä, mulla ihan oikeasti ei oo huono olo, vaik tavallaan söin omas mittakaavassani ku pieni sika!
Mä en tiedä. Mut mulla on ollut ihan ihme-parantumisen-kokenut-olo tän kaverin kyläilyn jälkeen ! Ihan ku olisin niinku täysin valaistunut ja tää koko syömishäiriö kuvio ois ratkennut. Ehkä mä tosiaan nyt lopetan laihduttamisen, ja luotan elämänmuutoksen tuomiin tuloksiin.
En tiedä voiks tää olla näin helppoa... 7 vuoden piina ohi päivässä, tuskin! Mut tää tuntuu ihan oikeasti uudelta alulta, ei oo koskaan tuntunu tällaselta.
