Alku on aina kaikkein hankalinta,mutta kun ei vaan sorru ja siitä pääsee eteenpäin, niin kaikki alkaa sujua.
Mun on ihan oikeesti pakko onnistua nyt.
Mulla on nuha, nukuin viime yön huonosti, ulkoilma on AIVAN KAMALA, ja mulla on yllätysyllätys - TYLSÄÄÄ. Heilun veitsenterällä ahmimisen suhteen siis. Sen muuten huomaa, että väsyneenä tai varsinkin krapulassa, ruokaa tekee kokoajan mieli ja sitä on hankala vastustaa. Mulla menee ainakin niin, että yksi lipsahdus, niin se on menoa sitten...
Ja on inhottavaa, kun ruoka pyörii mielessä kokoajan. Oikein himottaa. Suurimmaks osaksi, koska ei oo mitään muutakaan tekemistä. Täs työttömyydessä, etenkin tälleen talvella, sekoo pää. Suunniteltiin kaverin kanssa, että otettais jumppakortit. Se olis siistii, olis edes _joskus_ jotain ohjelmaa tiedossa arkena, ja vielä liikunnallista ! En sorru repsahtelemaan niin helposti, kun teen oikeesti paljon työtä kropan eteen ja vielä maksan siitä!
Tein varmaan sen virheen kaupassa, et ostin "liian hyvää" ruokaa. Aurajuustoa, loimulohta.. Ja jälkiruuaksi suklaapatukan. Oon päättäny et yritän olla armollinen itelleni, koska mitä tiukemmalle kiristän vyötä, sitä enemmän repsahtelen (lue: ahmin). Mulle tekis ihan hyvää, et annan itelleni luvan syödä joskus jotain mitä mieli tekee. Niin hankalaa kuin se onkin.
Toisaalta sit taas turhaudun, ku ei "tunnu laihdutukselta." Olisin varmaan supertyytyväinen päiviini, jos eläisin jollain yhdellä omenalla. Mut kun ei se homma vaan skulaa niin.
Eilenkin söin omast mielestäni ku pikku-sika; R-kioskin kana-aurajuusto kolmioleipä, kanaa ja riisiä, karjalanpiirakka leikkeleellä, juustolla ja kurkulla, korvapuusti, omena, banaani ja saarioisten marjakerroskiisseliä, 2 isoa kuppia maitokahvia... Vaikka en mä tiedä onko toi niin hirveesti? Kai normaalit ihmiset syö suurinpiirtein noin? Meinasin repsahtaa eilenkin, kun tunsin epäonnistuneeni, mut oon yrittäny lohduttaa itteäni et melkeen ihan sama mitä syön ja kuin paljon epäonnistun, MUT KUNHAN EN AHMI.
Ihanaa, kaveri lähetti viestin, että sai meille varattua ratsastustunnin maanantaiksi! Tekee heti vähemmän mieli ahmia, taas jotain liikunnallista ja hauskaa tiedossa. Harmi kun tääkin lempiharrastus on jäänyt niin vähälle ajanpuutteen ja rahan vuoksi :(
Ääh jotain tekemistä pitäis kyl keksiä päiviksi. Täst ei tuu mitään ku joka päivä vaan kökötän jääkaapin vieressä tylsistyneenä, sortumisriski on moninkertainen. Mun pitäis päästä pois jääkaapin luota ja keksiä jotain tekemistä. Hankalaa vaan, kun kaikki kaverit on töissä, kaupungillakaan ei kauheesti huvita kierrellä joka päivä (ja vielä rahattomana) ja esimerkiksi näin hirveellä ilmalla tuntuu kauheelta ponnistukselta liikkua yhtään mihinkään, lenkkeilystä puhumattakaan.
Eilen kävin kyllä lenkillä, väkisin. Pakotin itteni. Liukastelin vaan ja tulin vittuuntuneeksi. Mä oon tyytyväinen et lenkkeily on mulle aika säännöllinen tapa. Se on terapeuttista juoksennella rennosti ja kuunnella musiikkia. Mut tajusin eilen, että ei siinäkään oo mitään järkeä väkisin laihdutusmielessä pakottaa itteään. Katoaa kaikki ilo, mitä siitä saa.
Tunnen itteni melkeen joksikin jeesukseksi, kun oon yhtäkkiä näin helvetin armollinen itelleni! Toisaalta mä tiedän, että tää on ainut tapa kun voi toimia pidemmän päälle. Parempi et annan itelleni kepin sijasta porkkanaa. Mulla on porkkanana se, et säästän joka kuukausi itelleni shoppailurahaa siihen, kun oon päässy tavotemittoihin :) Ja varaan tatuointi-ajan sitten, ja jatkan tota mun selkätatuointia. (Jota ei nyt oo kauheesti mielenkiintoa esitellä tursuavassa jenkkakahvassa hehe)
Tulipas heti voimakkaampi fiilis ku tulin tänne blogiin kirjottelemaan kaikki mun päässäliikkuvat ajatukset. Tää tais olla ihan hyvä idea alkaa taas kirjoittaa tätä. Voisin reipastua jopa sen verran nyt, että pitää jonkun oman jumpan hulahula-vanteen ja käsipainojen kanssa...
