Terveisiä vessanpöntöltä. Taas.
Eilen oltiin yhdellä kaverilla pienimuotoisissa bileissä. Juttelin yhden läheisen kaverini kanssa tästä hänen laihduttamisestaan ja kerroin että siihen ei oo mitään tarvetta ja en haluu et hänest tulee joku anorektikko. Sanoin, et tekisin mitä tahansa et mulla ois sellanen kroppa kun hänellä. Yhtäkkiä vaan tunteet nousi niin pintaan humalan ansiosta, et yllätin itteni itkemästä kahden kaverini kanssa yhdestä huoneesta. Paljastin heille et mulla on bulimia, joka alko siitä et halusin laihduttaa vaikka olin normaalipainoinen. Onneks kyseessä oli kaks mun parhainta kaveria, jotka ymmärs ja tuki mua. Tuntu ihan hyvältä sanoo se vihdoinki ääneen jollekin.
Tänään aamulla mua kyllä nolotti. En muista ihan tarkkaan mitä kaikkee oon mahtanu selittää ja kuinka säälittävältä oon mahtanu vaikuttaa. Voi vittu mua. Tosi noloo parkuu ku joku pikkuteini.
Oon luonteeltani vähän niinkuin miehet; oon aika haavoittuvainen, mut en tykkää näyttää et mua sattuu.
Aamulla oli vähän krapula, sellanen perus jumputus otsassa. Syötiin aamupalaa paikan päällä kaikki yöksi jääneet ja naureskeltiin vanhoja juttuja. Söin 2 kaurapuikulan puolikasta kinkulla ja juustolla ja join lasin kaakaota.
Ei mulla kotiin päästyänikään ollu nälkä. Mut heti ku astuin ovesta sisään, ni iskä oli tehny ruokaa. Ihanaa kirjolohta. Sen tuoksu oikeen huumas mut. Sinnittelin, ja juoksin suihkuun. "Syön vasta ennen ku lähden turkuun", ajattelin. Mut kuinkas kävikään. Kun tulin suihkusta ja istuskelin tylsistyneenä telkkarin edessä; -itsekuri petti. Ja söin sitten aivan vitusti. Ahmin, ahmin ja ahmin.
iso peruna
2 x iso kasa kirjolohta
vähän salaattia
4 leipää runsaalla voilla, kinkulla ja juustolla
7 keksiä
muffinsi
suklaaleivos
viineri
jäätelötuutti
Tossa oli suurinpiirtein lueteltuna tän kohtauksen saldo. Oksensin monta kertaa ja siltikään en varmaan saanut kaikkea ulos. Äh, iha sama, lihoo sit saatana. En oikeesti taida pystyy tähän. Oon niin heikko. Lihoon satakiloseks, itsetunto huononee entisestään ja bulimia senkun pahenee.
En oo uskaltanu mennä vaa'al, enkä varmaan viel edes uskalla ennen ku tuntuu silt et oon saanu jotain aikaan.
Mua ärsyttää. Oon ällöttävä itsekuriton löysä paska. Miks kaikki muut pystyy vastustamaan ruokaa, mut mä en? Tää on oikeesti ihan hullua et joku ravinnonsaaminen voi olla näin vitun hankalaa. Mieluiten olisin syömättä kokonaan. Tekis mieli räjäyttää koko meijän jääkaappi maantasalle.
Nyt mul on vihanen, LÄSKI, turhautunut ja epävarma olo. Tuuks mä ikinä pystymään tähän? Pystynkö mä ikinä elämään normaalia elämää?
Täl hetkel tekis mieli vaan eristäytyy ja jäädä kotiin eikä lähtee kavereitten kans turkuun. Haluisin vaan vetää peiton korviin, itkeä ja nukkua. Herätä vasta sitten ku olisin muuttunu 58-kiloseks, nätiks ja hoikaks.
Tänään aamulla mua kyllä nolotti. En muista ihan tarkkaan mitä kaikkee oon mahtanu selittää ja kuinka säälittävältä oon mahtanu vaikuttaa. Voi vittu mua. Tosi noloo parkuu ku joku pikkuteini.
Oon luonteeltani vähän niinkuin miehet; oon aika haavoittuvainen, mut en tykkää näyttää et mua sattuu.
Aamulla oli vähän krapula, sellanen perus jumputus otsassa. Syötiin aamupalaa paikan päällä kaikki yöksi jääneet ja naureskeltiin vanhoja juttuja. Söin 2 kaurapuikulan puolikasta kinkulla ja juustolla ja join lasin kaakaota.
Ei mulla kotiin päästyänikään ollu nälkä. Mut heti ku astuin ovesta sisään, ni iskä oli tehny ruokaa. Ihanaa kirjolohta. Sen tuoksu oikeen huumas mut. Sinnittelin, ja juoksin suihkuun. "Syön vasta ennen ku lähden turkuun", ajattelin. Mut kuinkas kävikään. Kun tulin suihkusta ja istuskelin tylsistyneenä telkkarin edessä; -itsekuri petti. Ja söin sitten aivan vitusti. Ahmin, ahmin ja ahmin.
iso peruna
2 x iso kasa kirjolohta
vähän salaattia
4 leipää runsaalla voilla, kinkulla ja juustolla
7 keksiä
muffinsi
suklaaleivos
viineri
jäätelötuutti
Tossa oli suurinpiirtein lueteltuna tän kohtauksen saldo. Oksensin monta kertaa ja siltikään en varmaan saanut kaikkea ulos. Äh, iha sama, lihoo sit saatana. En oikeesti taida pystyy tähän. Oon niin heikko. Lihoon satakiloseks, itsetunto huononee entisestään ja bulimia senkun pahenee.
En oo uskaltanu mennä vaa'al, enkä varmaan viel edes uskalla ennen ku tuntuu silt et oon saanu jotain aikaan.
Mua ärsyttää. Oon ällöttävä itsekuriton löysä paska. Miks kaikki muut pystyy vastustamaan ruokaa, mut mä en? Tää on oikeesti ihan hullua et joku ravinnonsaaminen voi olla näin vitun hankalaa. Mieluiten olisin syömättä kokonaan. Tekis mieli räjäyttää koko meijän jääkaappi maantasalle.
Nyt mul on vihanen, LÄSKI, turhautunut ja epävarma olo. Tuuks mä ikinä pystymään tähän? Pystynkö mä ikinä elämään normaalia elämää?
Täl hetkel tekis mieli vaan eristäytyy ja jäädä kotiin eikä lähtee kavereitten kans turkuun. Haluisin vaan vetää peiton korviin, itkeä ja nukkua. Herätä vasta sitten ku olisin muuttunu 58-kiloseks, nätiks ja hoikaks.
