Pilvinen viikko

Mulla on mennyt nyt vaihtelevasti. Tää viikko on mennyt tosi nopeesti, en oo oikeen ehtinyt kirjottaa.

Maanantaina vaan lähinnä nukuin ja söin. Söin aika paljon, mutta en muistaakseni ahminut. Kai? Tuntuu, että maanantaista on ikuisuus. Oltiin poltettu pajaria poikaystävän kanssa sunnuntaina aika ronskisti, niin siinä samalla meni maanantaikin vähän poissaolevissa fiiliksissä. En saanut oikein mitään tehtyä.

Tiistaina kävelin kaverin kanssa työkkäriin, joka on aika kaukana. Söin myös omasta mielestä hyvin. Käytiin myös ostamassa mulle se jumppakortti ja varaamassa tatuointi-aika! Oon suunnitellut peitekuvaa tohon käteen varmaan puol vuotta, mutta en oo vaan saanut aikaseksi marssia liikkeeseen. Nyt tuli hyvä olo, kuin sai asioita hoidettua.
IIIIIks, tatuointi-aika on jo ens ma !!! hullua. Sain jonkun peruutusajan.
Kun päästiin mun luo kaverin kanssa, palkittiin itsemme taas polttelemalla. Tällä kertaa se oli ihan hyvä juttu, otettiin päiväunet ja jatkoin sen verran rennoissa fiiliksissä housea katsellen koko illan, et unohdin syödä jopa iltapalan.

Keskiviikkona olin vatsapeppu-jumpassa. Söin koko päivän helvetin hyvin ja vähän, päivä meni nappiin, aluksi.
Jumpassa oli hauskaa. Vaikka se kesti vaan 30 min, niin olin kyllä ihan kuollu. Hahhah, huomaa ettei oo pitkään aikaan tehnyt mitään lihaskuntoa vaativaa.
Illalla menin poikaystävälle, kateltiin leffaa ja poltettiin puoliksi yks iso jointti. Se oli virhe. Siinä tais olla vähän liikaa mulle, kun ottaa huomioon, että nykysin tulee niin harvoin enää hiisailtua, et mulla on aika pienet tolet. Menin sitten ihan helvetin kujalle, ihan överit, ja tuli aivan hirveä montsiskin. (Kannabis kasvattaa ruokahalua.) Mättäsin ranskalaisia ja  leipää poikaystävällä, banaania, maitoa, suklaata.. Jos himassa olisin ollut, niin saletisti olisin syönyt kaikki kaapit tyhjäksi. Ruoka maistuukin niiiiin taivaalliselle paukuissa !

No, tuloksena oli sitten, että eilinen ystävänpäivä meni tosi unenomasessa tunteessa. En oikeen pysynyt itteni perässä missään asiassa, unohdin kaiken mitä tein tai olin tekemässä. Söin aivan vitusti, tein pannacottaa, söin, kävin lenkillä (?!) ..söin.. En tälleen jälkeenpäin oikein muista mitään selkeästi mitä mun päässä on liikkunut. Illalla poikaystävä tuli mun luo, se oli tehnyt jauhelihakastiketta ja spagettia. Syötiin sitten sitä, ja mun pannacottat jälkiruuaksi ja yhdet bisset. Sillon aloin jo olemaan oma itteni, ja tajusin että hyi vittu minkä kasan oon mahaani ahtanut. Tuli oikeasti oksettava olo, fyysisesti ja henkisesti.

Tänään aamulla oli hirveä olo herätessäkin. Vihaan herätä ilman nälkää. Vihaan vihaan. Vihaan herätä tähän läskiin oloon! En oo kyllä yhtään niitä ihmisiä, jotka syö tyyliin ravintola-ruuat iltapalaksi. Koska oli läskiolo aamulla, niin ilmeisesti turrutin sitä lempitavallani: syömällä lisää. Söin puolikkaan irtokarkkipussin ja eilistä jauhelihakastiketta kylmiltään.

Olo on vitun läski. Mua ahdistaa. Ja viel enemmän ahdistaa, kun tänään on parin kaverin läskiäiset, ja meille on varattu isolle porukalle pöytä ravintolasta.
Mul on niin turha olo yrittää mitään laihduttaa tänäänkään, kaikki on menny niin vitun vituiks. Anteeks kiroilu. Ja kun tietää, että joutuu syömään illalla. Vaikka ei oikeastaan haluais. Haluisin kyllä nähdä kavereita, enkä voi perua, mut ei tekis mieli _yhtään_ syödä. Ei ainakaan tän mun pajari-ahmimisputken jälkeen.. Tiiän, että tää mun läskiolo on poissa ehkä vasta huomenna. Tuskin sillonkaan, jos joudun nyt syömään just jotain ravintola-ruokaa iltapalaksi. Voi vittu.
Ihan hirveä olo. Tuntuu, ettei edes mitkään vaatteet mahdu päälle. Oon niin ruma. Mun päässä pyörii vaan kuva siitä, millaselta mörssäriltä näytin siellä jumpassakin. Kaikki muut oli niin hoikkia, ja mun ei tehny mieli kattoa itteäni edes peilistä.

Ainut mikä vähän motivoi, on se, että kun noi lähtee kuukaudeks sinne Indonesiaan, niin kun ne palaa sieltä, niin haluun kuulla ekana niitten suusta, et "oletpas sä laihtunut." Pisteloppuaamen. Hahah. On mul hyvät motivoinnit juu. Säälittävää. Mutta sillonhan ne huomaa sen parhaiten, kun ei kuukauteen nää mua?
Kuinkakohan paljon kuukaudessa on mahdollista laihtua? Jos ihan täysillä vetää... hmm...

Taistelen

Aamulla söin vadelmapussipuuron pienellä nokareella lidlin pähkinäjäätelöä, piimälimpun palan juustolla ja tomaatilla ja kupin kahvia. Päivälliseksi söin puoli pussia nuudeleita ja kookosmaitokanakastiketta.

Pari tuntia päivällisen jälkeen menin siirtämään nuudeleita hellalta jääkaappiin, mutta kuinkas ollakkaan, ne "hypähtivät itsekseen" suuhuni ! ... Ennen kuin huomasinkaan olin survonut samaan syssyyn jo 2 sämpylän puolikasta hurjalla juustokasalla, yhden suklaaproteiinipatukan ja ottanut jauhelihapizzan palan pakastimesta lautaselle. Olin juuri laittamassa pizzaa mikroon, kun päässäni oikein syttyi lamppu. "Mitä vittua mä teen?!"
"Mähän ahmin!"
Tutut ajatukset alkoivat pyöriä päässä, kuten: "No, huomenna alkaa uus elämä. Ostat sen jumppakortinkin..." , "Tää on viiminen kerta..." , "Jos ihan vähän vaan..." , "Oot syöny tänään muutenkin jo liikaa.."
Ruuanhimossa on niiiiin helppo huijata itseään. Keksiä tekosyitä. Tehdä turhia lupauksia. Taistelen noita ääniä vastaan tässä edelleen.

Sulloin pizzan takaisin pakastepussiin ja heitin sen kiukkuisena pakastimeen. Saatana sentään, mä en nyt luovuta. Tiedän, ettei tule mitään parempaa huomista.

Oon ihan ihmeissäni, että sain ahmimiskohtauksen keskeytettyä?! Kuitenkin oon ihan veitsenterällä tässä taas parhaillaankin, koska reisissä on tursuava olo noistakin syömisistä. Mulla on itseasiassa hiton läski olo. Taistelen kokoajan sitä vastaan ettei ruoka sais kuiskittua mua pahoille teille. Tuntuu, että syön jatkuvasti ihan liikaa. Mutta ennen kuin voi laihduttaa, niin pitää pystyä olla ahmimatta. Kaikki on muuten ihan yhtä tyhjän kanssa. Ahmiminen on se mikä ihan oikeasti LIHOTTAA. Se, että syö normaalisti ja vaikka ei laihtuiskaan, niin ei ole niin paha asia. Ärsyttävää sekin, mutta lihomista en kyllä aio enää hyväksyä. Nyt oon ollut 4 päivää ahmimatta, tästä tulee 5, en aio sortua nyt. En enää, kun on alkuun päästy.

Huomenna meen ostamaan sen jumppakortin. Toivottavasti se auttaa vähän hallitsemaan syömistäkin. Huomaan muutenkin heti, kun en ole vähään aikaan päässyt lenkille, että sorrun syömään vaikka mitä kymmenen kertaa helpommin. Huoh.

Voi luoja, mä vihaan ruokaa.

Whoa!

Siis ihan oikeesti, varmaan ensimmäinen viikonloppu ikinä (no okei pitkäänpitkäään aikaan) kun en sortunut ahmimaan porukoilla ! Ei ollut edes lähellä.
Myönnettäköön, että asiaan varmasti vaikutti, kun koko lauantain vääntelehdin mahataudin kourissa. Tuli oksenneltua ihan hullun tavalla, ja päivän syömiset jäi siihen aamupalaan..
Tänään tankkasin sitten hieman enemmän, söin palan kakkua ja yhden muffinssinkin, mutta ihan "normaali-ihmisten" syömisrajoissa mentiin.

Tänään myös tarkastelin itseäni peilistä oikein kunnon valossa. Hyihyihyi ja hyi. Mun kyljissäkin on selluliittiä?! Ja perse ja takareidet, en pysty edes sanoin kuvailemaan sitä kauheutta. Missä ne ajat on kun iho oli sileä kuin vauvan pylly :( En ymmärrä miten tätä on yhtäkkiä näin paljon, mä kuitenkin sentään lenkkeilen suht säännöllisesti. Ilmeisesti oon vaan sitten lihonut niin paljon. Ja tupakointikin varmasti vaikuttaa, mutta sitäkin oon vähentänyt vuoden aikana ihan älyttömästi. Ajattelin lopettaa kokonaan lähiaikoina.
Huomenna meen ostamaan jotain vartalovoidetta ja aloitan kuivaharjauksen.

Toinen asia mikä mua vaivaa, on se, että mun maha on nykyään kokoajan turvonnut. Ihan kokoajan. Söin mitä tahansa tai olin syömättä. Sitä "kivistää" silleen jännästi, ja olo on kuin ilmapallolla. Luulen, että se johtuu näistä e-pillereistä. Vitun vittu, jos tääkään merkki ei nyt sovi.
Ostin apteekista jo raskaustestinkin, kun tuntuu että tää mahan koko (ja tunne) ei voi olla enää normaalia. Teen sen huomenna, vaikka en usko kyllä että oon raskaana. Herranjumala jos olisin....

Otin porukoilta mukaani sisäpelikengät. Oon nyt vakaasti päättänyt ostaa sen jumppakortin, vaikka kaveri ei ostaiskaan. Heti kun saan nää tikit pois ja pystyn taas harrastamaan liikuntaa. :) Luulisin, että tulevalla viikolla.
Mä niin haluan hoikaksi ennen kesää. No, hyvä alku jo, 3 päivää ahmimatta !!!

Kävin porukoilla myös vaa'alla. Se näytti 75,5kg. Voi olla, että on vähän nesteitä lähtenyt oksennellessa tai jotain. Mutta päätin, että seuraavaksi kun pääsen vaa'alle niin näyttää taas tuota vähemmän ! Harmi, kun ei ole omaa vaakaa. Toisaalta ihan hyvä, niin sitä ei tule pilkuntarkasti vahdattua kokoajan.

Kovat otteet

Huhhuh... Sorruin sit kuitenkin ahmimaan keskiviikkona :( Söin paketillisen karjalanpiirakkaa runsaalla oivariinillä, 2 myslileipää runsaalla oivariinilla ja hirveällä kasalla juustoa, melkein koko paketin juustoa ilman leipää, melkein kokonaisen aurajuuston, mansikka-jogurttia muromysliä helvetillisen kasan, ja lisäksi kävin siwasta hakemassa marabou keksipaketin, disko-aakkoset pussin, kermavaahdon.. Kaikki meni. Ja nää on siis vielä (nykysin muutenkin) suht pienen mittakaavan ahmimisia! Ainoastaan toinen bulimiaa tai BED:iä sairastava voi ymmärtää, millaisen kasan ihminen saa ahdettua ruokaa itseensä, jos asiat on tosi huonosti. Sitä määrää ei pysty normaali ihminen edes ymmärtämään.

HUG ME PLEASE.

Oksensin silloin 3 kertaa.. Joka oksennuksen jälkeen päätin, että nyt loppu jo, mutta en vaan saanut sitä syömistä katkeamaan. Kyllä huomaa, että nää syömishäiriöt on tietynlaisia mielenvikoja. Voi päättää ja olla mitä mieltä tahansa, kun itsekin järjellä ajattelee, mutta ei vaan kerta kaikkiaan mahda itselleen mitään.

Mä luulen, että ahmiminen on jonkinlainen "pakokeino" maailmasta. Sillon kun syö hirveetä kyytiä, mä en ainakaan ajattele mitään. Pää on ihan tyhjä. Jotain ajatuksia tulee kyllä päähän, työnnän ne pois. Saatan välillä havahtua siihenkin, kuinka kuvottava olenkaan. Jollain sairaalla tavalla nautin siitä silloin? Just sillä hetkellä. Omasta kuvottavuudestani. Ihan hullua.
Ihmisillä on vaan eri pakokeinoja kun ahdistaa. Jotkut juo alkoholia, käyttää huumeita, on koukussa lääkkeisiin, juoksee itsensä väsyksiin, tai SYÖ. Mä ymmärrän kaikkia addiktoituneita ihmisiä, näitten riippuvuuksien kanssa joutuu taistelemaan yleensä loppuikänsä.

En mä ahmi, jos olen iloinen ja tunnen itseni hoikaksi. Mut sen asian vaan voi pilata niin helposti, ihan pienetkin jutut laukasee helposti ahmimiskohtauksen. Ei oikeesti tarvii olla suuri vastoinkäyminen. Jopa iloinen jännitys voi mulla aiheuttaa sen. Saatikka sitten tää, kun suurimmaksi osaksi istuu kotona ja ulkona on kylmä ja pimeä, ja tulevaisuus ja suunnan puuttuminen elämältä ahdistaa. Kertookohan tää syömishäiriö siitä, ettei osaa käsitellä tunteitaan?

Ahmimiskohtauksen jälkeen tulee sellainen "takaisin tähän maailmaan"-olo, palaa ns järkiinsä ja omaksi itsekseen. Tajuaa oman käytöksensä ja kummastelee sitä, päättää että nyt ryhdistäydytään. Kunnes tulee seuraava kerta...

Tajusin myös yks päivä, että mulla on jonkinlainen tunneside itse ruokaan. En _ikinä_ haaskaa ruokaa, syön aina lautasen tyhjäksi vaikka olisin täynnäkin aiemmin. Mun on vaan mahdoton jättää sitä. Tunnen jotenkin huonoa omatuntoa sen ruuan puolesta? Ihan niinku oikeasti tunnen sellasen tietyn kauhun tunteen sisälläni. Syön myös välillä hyvien kavereiden jämiä, jos heiltä jää jotain vaikka ravintola-annoksesta. Tätä pitäis analysoida lisää vielä joskus. Ei me suomalaiset nyt nälkään heti olla kuolemassa, jos sitä pelkään.

Noh, torstai mulla meni huonosti, kun heti aamusta pyörryin ja löin pääni ja jouduin sairaalaan tikattavaksi.

Tästä kokemuksesta selvittyäni, en yksinkertasesti "voinu muuta" ku ahmia mielettömät määrät turkkilaista jogurttia hillolla ja varmaan tuhat leipää... Illalla poikaystävä toi vielä pizzan. Joskus tuntuu, että olis helpompaa jos se tietäis mun jatkuvasta syömiskamppailusta. Välillä syön ku hevonen, ja kaikki sen tarjoamat jutut maistuu, ja välillä en suostu maistamaan edes tilkkaa mehusta.

Koitin tässä aamulla muistella, että miten ihmeessä mä silloin joskus onnistuin laihduttamaan niin huimasti! Tietysti tilanne nyt oli helpompi silloin, mulla oli päivärytmi joka sisälsi älyttömän fyysistä työtä 8h päivässä ja oli kevät.

Mut en mä tässä mitään kevättä aio odotella saatana. Kun nyt oikeinoikein muistelen, niin musta tuntuu, että kaikki sai alkunsa jostain hulluista 3 päivää kestäneistä reiveistä ja niiden jatkoista. Piripäissä kun ei tuu kauheesti syötyä. Sen jälkeen mulla oli niin hoikka olo, että se kai vain jäi jotenkin päälle?

En nyt ajatellu tässä mitään pirikuuria nyt, hahah. Mutta ajattelin pyrkiä tohon hoikkaan oloon, eli ottaa kovat otteet hetkeksi käyttöön. Sortumisvaara pienenee jatkossa, kun ensin tekee oikein kunnolla töitä ja laittaa ittensä vähän äärimmilleen. Kun on niin paljon taistellut, ei halua ihan pienestä luovuttaa.

(Mikä on nyt ollut helppoa, kun oon ollut niin armollinen itelleni, etten ole edes tuntenut juurikaan laihduttavani.)

Harmittaa, kun se maanantainen ratsastustunti peruuntui mun osaltani. En saa näiden tikkien kanssa tehdä oikein mitään villiä tai fyysistä ainakaan viikkoon. Lähden nyt porukoille viikonlopuksi lepäilemään ja ottamaan rennosti. Pelottaa vaan hitosti, täysi jääkaappi meinaan... Ja ihan takuulla äiti yrittää syöttää mulle ties mitä herkkujakin, kun hänen mielestä toi pyörtyminen johtui siitä, että en syö kunnolla. Hahah, tietäispä vain että tyttärensä syö kuin hevonen sille päälle sattuessaan...

Tänään aamulla join kupin kahvia, söin miniporkkanoita ja kurkunviipaleita ja tein turkkilaisen jogurtin jämistä dipin. Toivotaan nyt parasta, jos tästä viikonlopusta selviän vähän samoilla linjoilla ja sortumatta porukoiden jääkaapin houkutuksiin, niin ehkä ensi viikko menee jo paremmin.