Sunnuntai

Tulin niin myöhään kotiin eilen illalla et heräsin vast joskus kolmelta päivällä. Fiilis oli aika ällöttävä. Semmonen vellova, turvonnu ja limanen. Kauhee krapula ku join eilen kossu strawberryä ni noist likööreist tulee aika freshi olo aina seuraavana päivänä.. Oli jotenki kauheen ärtynyki olo, ehkä nukuin vähä liia pitkää.
Ensi kaikki tuntu menevän iha hyvin. Poimin pihapuusta 2 omenaa aamupalaks ja menin lakkaamaan pihakalusteita. Ah ku oli ihana ilma, ajattelin mennä myös lenkil sen jälkeen. Mut kuinkas kävikään, jumituin koko päiväks koneelle ja se ei ainakaan piristäny mua. Olin sit aika vittuuntunu ja hetken pääst tuli nälkäki. Jääkaappi tietenki tursus ku äiti oli just käyny kaupassa. Mun teki mieli kaikkea. Otin siis kaikkea.
Noo, närpin sitten vähä kaikkea kaikkialta. Leipää, valmisruokia, vaniljakastiketta, keksejä, jäätelöä, muroja, jogurttia, pizzaa...
Joo, ja eikun vessaan. En vaan pystyny pitää niitä kaikkia mun mahassa, tuli henkisesti taas niin huono olo. Ei mulla olis varaa lihota. Ei mul olis varaa syödä edes yhtä keksiä. Mitä vittua mä taas teen.
Laattasin siellä vessassa sit ihan avoimesti vaik meillä oli kaikki ihmiset kotona. Ei se oo mua ennenkään estäny. Meijän vessasta ei kuulu helposti läpi ja lisäks osaan oksentaa suurinpiirtein äänettömästi kun oon niin harjaantunut jo siinä. Oksentelen välillä julkisissa vessoissakin ja kavereiden luona. En enää oikeen varo sitä että jäänkö kiinni, tuntuu et oikeestaan salaa alitajuntaisesti toivonkin sitä.

Pikkusisko tuli sit hetken päästä mun huoneeseen ja kysy että oksensinko mä vessassa. Haisi kuulemma oksennukselta ja pöntössä oli jotain ihme röhnää. Sanoin vaan et joo, mul on maha vähän sekasin. Heh, perusselitys. Tota mä oon käyttäny lähes aina vaik eipä se kovin uskottavaa ole. Hyvin on silti uponnu kaikkiin.

Tänään siinä vessanpönttöä halaillessani rupesin miettimään et onks täs oikeesti mitään järkee. No, eipä tietenkään ole. Mut rupesin vaan ajattelee et mikä on se perimmäinen syy miks mä aina ajaudun tähän. Miks mä aina ahmin ja miks mä aina oksennan? Miksen vaan herkuttelis kohtuudella? Miks aina pitää syödä koko suklaalevy vaik mieliteon taltuttamisee riittäis pelkkä yks rivi?
Tajusin, et ehkä se johtuu siitä et oon tehny ruuasta niin kielletyn itelleni. Sitähän ihminen aina eniten haluaa mitä ei voi saada. Mulle tulee heti huono omatunto jos syön palasenki suklaata tai koen syöneeni vähänkin liikaa. Sit tulee ahdistus ja lihomisfobia. Yleensä syön aina lisää sen sijaan, et menisin vaikka lenkille jolla kulutan sen suklaanpalasen tai et niukistelisin sit seuraavan päivän kaloreissa sen verran. Jotenkin mä vaan turrutan sitä pahaa oloa ruualla, vaik olohan menee vaan pahemmaks. Mä vaan ajattelen et pilasin jo kaiken, joten voin samantien syödä sitten lisääkin et antaa mennä vaan senkin läskisika. Siitä eteenpäin toimintatapoja on kaksi: Joko päätän oksentaa tai aloittaa huomenna uuden elämän puhtaalta pöydältä. Näillä "huomenna"-kohtauksilla en siis oksenna.
Kummallakin tavalla annan itselleni luvan syödä.

"Jos täs kerta oksentamaan ollaan muutenkin menossa, niin sama se, syödään sit myös kunnolla."
"No syö nyt tän kerran vielä, huomisen jälkeen oon niin kovalla laihiksella et ei se sit haittaa jos nyt vähän lihoisit."

Valehtelen itselleni ihan törkeesti päin naamaa. Sitä huomista ei koskaan tule. Lihoan entisestään, ruoka on entistä kielletympää, kärsin huonosta omatunnosta herkemmin ja bulimia senkuin pahenee.
Miettikää nyt. Jos saisitte lempiruokaanne vain kerran vuodessa, niin tottakai söisitte sitä silloin niin paljon kuin jaksaisitte. Mulla on sama tilanne normaalin ruuan kanssa. Koska se on aina kiellettyä, niin ne kerrat kun "saan siihen itseltäni luvan" syön sitä tietenkin koko vuoden edestä.

Tän oravanpyörän ainut katkaisu keino on laihtuminen. Olen myös koittanut syödä pelkästään normaalisti, lainkaan laihdutusta miettimättä, mutta se jos joku on vaikeaa. En osaa syödä enää normaalisti, kun mulla on niin pitkään ollu vain vaihtoehdot: laihdutus ja ahmiminen. Sitäpaitsi tämmösellä hitaalla tahdilla vaan tuskastun ja turhaudun.
Niimpä nyt sit ajattelin et mitäs jos laittaiskin vaihteeksi oikein extranopean tahdin päälle, ainakin näin alkustartiksi. Jos söisin kokoajan niin vähän, että olisin pienessä nälässä, olis mulla kokoajan hoikka olo ja se vähentäis ahmimiseen ajavaa ahdistusta. Ja jos lisäks vielä lenkkeilisin paljon niin sekin auttais. Jos vaan yksinkertasest yrittäisin olla syömättä mitään mistä mulle on edes mahdollista tulla huono omatunto. Onhan se aika nuoralla kävelyä, mut kyl mä pystyn siihen jos todella tahdon. Sitkun olisin kunnolla saanut tän homman alkuun ja rattaat pyörimään niin en niin helposti masentuisi pienistä sortumisista ja en haluaisi heittää tehtyä työtä hukkaan kun olen vähän kitunutkin sen eteen. Sit vois alkaa syömään normaalilaihdutusruokavaliolla ja nauttimaa ruuasta sekä sallimaan pikkuhiljaa itselleen enemmän ja enemmän kunnes lopulta olisin normaali ja iloinen ihminen :)