sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pulla-Sunnuntai

Noniin, nyt aiheeseen. Tähän päivään.
Päätin alkaa kirjoittaa blogia taas. Jos saisin tästä edes vähän lohtua. Meinasin ensin tehdä kokonaan uuden blogin, kunnes muistin, että mullahan on tämä. Mitä sitä menneisyyttään pakenemaan. Ei se "puhtaalta pöydältä"-alotus oo ennenkään toiminu.

Mul on mennyt viime aikoina tosi tosi huonosti. Välillä on parin päivän "hyviä" päiviä, mutta sitten taas viikon ahmimisputkia. Asian tekee vielä helpommaksi se, et siwa on kerrostaloa vastapäätä ja ei ole enää kämppistä vahtimassa.

Porukat kävi tänään kahvilla täällä mun uudessa kämpässä. Kuten aina, ne toi hirveän kassillisen ruokaa. (Nimenomaan hirveän, en tiedä mitään pelottavampaa, kuin täpötäysi jääkaappi.) Kun ne laitto oven kiinni perässään, niin mä purskahdin hysteeriseen yksinäiseen itkuun ja ladoin pinollisen kauraleipiä runsaalla voilla ja juustolla. Söin myös kokonaisen pulla pussin.
Tän päivän ahmimiset oli pienemmät, kuin eilisen, jolloin söin koko päivän taukoamatta..

Olo on silti aivan helvetin ällöttävä. Joka paikkaa turvottaa, tunnen kun reisiä "pakottaa" ja ihan ku kaksoisleukaan ois tullu salamana täytettä. Tänään en oksentanut. Eilen kyllä, monta kertaa. Oon ruvennu pelkäämään mun hampaidenki puolesta, siks oon vähä ruvennu pelkäämään oksentamistakin. En välillä osaa päättää kumpaa pelkään enemmän, lihomista vai hampaiden tippumista?

Mua hävettää ku mun kaverit soittelee mulle, ja pyytelee paikkoihin, ja mä en enää nykyään ikinä lähde saatikka et ottaisin itse yhteyttä! Totuus on, et en haluu nähdä ketään ku oon lihonnu näin paljon. Mul on niin huono olo itteni kans. Tuntuu, et mun koko itsetunto on romahtanu. En haluu enää poistuu kotoa tai laittaa edes farkkuja jalkaan. Nyt en oo vastannu poikaystävän puheluunkaan. En haluu nähdä ketään. Haluisin vaan mennä nukkumaan tän paskan läskiolon pois. Miten mun elämästä on tullu taas tällasta?
Syön koska olen läski, ja olen läski, koska syön.

Mun on ihan oikeesti ryhdistäydyttävä ja lopetettava tää parkuminen. Keksittävä täytettä päiviin. Keksittävä jotain.

Ei kommentteja: